mediamaisema-valkoinen-logo

JOKAISEN YRITYKSEN MAISEMA ON ERILAINEN.

Siksi ei ole yhdentekevää, miltä yrityksesi ilme näyttää.

mediamaisema-valkoinen-logo

Graafinen suunnittelu

Graafinen suunnittelu tarkoittaa jonkin kohteen, esimerkiksi logon, ulkoasun suunnittelua. Käytännössä se on siis kaikkea sitä, miltä yrityksesi markkinointi ulospäin näyttää. Graafisen suunnittelun tulee olla samanaikaisesti vaikuttavaa, selkeää sekä ennen kaikkea välittää katsojalleen juuri oikeanlainen tunnelma ja haluttu viesti.

Ei ole yhdentekevää, millainen ilme yritykselläsi on. Värit, muodot, sommittelu sekä typografia eli fontisto muodostavat selkeän ja yhdenmukaisen ilmeen viestinnälle, mikä vahvistaa yrityksesi ammatillisuutta ja laatumielikuvaa. Onnistunut ilme kiinnostaa, luo uskottavuutta sekä viestii yrityksesi arvoja. Hyvin suunniteltu, brändisi mukainen ilme kestää myös aikaa ja katsetta. 

Suunnittelu lähtee aina liikkeelle yhteisestä ideoinnista asiakkaan kanssa. Kun olemme yhteisymmärryksessä yrityksesi arvomaailmasta, visiosta ja missiosta, tiedämme paremmin, miltä kaiken tulisi näyttää ulospäin. Jokainen suunnitteluprojekti on yksilöllinen ja ilmeesi toteutetaan kilpailukykyiseen hintaan joko kokonaisvaltaisesti tai pala palalta sen mukaan, mihin kanaviin ja markkinointiyhteyksiin sitä tarvitset.

YKSI VAI USEAMPI?

Graafinen suunnittelu yrityksellesi voi koostua yksittäisestä osasta tai suuremmasta kokonaisuudesta.
Jos olet epävarma, mitä materiaalia tarvitset, ota yhteyttä ja mietitään yhdessä!

Logosuunnittelu

Logo on yritysilmeesi ehdoton sydän! Yksilöllisellä logolla yrityksesi erotut kilpailijoista ja vahvistat tunnettavuutta asiakkaidesi keskuudessa.

Hyvin suunniteltu logo kestää katsetta ja aikaa. Se on lisäksi selkeä ja viestii yrityksesi identiteettiä onnistuneesti. Logon tulee myös toimia eri koossa ja käyttöyhteyksissä sekä olla käytettävissä niin painetussa mainonnassa kuin digitaalisessa markkinoinnissa.

Käyntikortit

Perinteinen käyntikortti on edelleen loistava tapa luoda kontakteja ja jäädä ensitapaamisesta asiakkaiden mieleen.

Käyntikorttien visuaalisen ilmeen lisäksi on tärkeää pohtia, halutaanko niiden ilmettä korostaa esimerkiksi erilaisilla kohdennuspainatuksilla tai pintakäsittelyllä. Parhaimmillaan käyntikortit vahvistavat laatumielikuvaa palveluistasi ja tuotteistasi.

Muu visuaalinen ilme

Oletko koskaan pohtinut, miten laaja käsite yrityksesi visuaalinen ilme onkaan? Yhtenäinen graafinen ilme jatkuu kaikessa muussa yrityksesi toimintaan liittyvissä materiaaleissa, kuten etiketeissä, paketeissa, esitteissä, mainospohjissa sekä sosiaalisen median kanavilla näkyvissä kuvissa ja visuaalisissa elementeissä. 

Harkittu, yhdenmukainen ilme viestii ulospäin yrityksesi ammatillisuutta ja lisää luotettavuutta asiakkaidesi keskuudessa. 

Kiinnostuitko?

Logot alkaen 200€
Käyntikortit alkaen 150€
Graafinen suunnittelu 50€ /1h

Hintoihin lisätään alv 24%.

Puusepänpolku 12
80400 Ylämylly

045 3273565

info@mediamaisema.fi

GRAAFINEN SUUNNITTELU            LOGOT            KÄYNTIKORTIT            ESITTEET & FLYERIT            MARKKINOINTIMATERIAALI            VERKKOSIVUT